16.12.2016

Iloa ja innostusta Vihdistä!




Työyhteisöjen imussa

Tämän syksyn KouluCoaching työyhteisövalmennukset pulkassa täällä Vihdissä. Vaikka lumesta ei tietoakaan, luisto kelkkamme alla oli loistava. Hypättiin syksyn ajan coachingin kelkkaan työpaikan hässäköistä. Purettiin suurimmat puhinat automatkalla coaching-kohteeseen. Mutta. Mikä suunnaton etuoikeus olikaan saada viedä tätä ilosanomaa kuntamme kouluihin, upeille kollegoille, ammattitaitoisille kasvattajille.

“Olemme vahva,salliva työyhteisö. Kivoja keskusteluja kollegan kanssa. Oli mukava keskustella työkaverin kanssa omista vahvuuksista ja heikkouksista.”

Vahvuusajattelua, positiivista pedagogiikkaa, läsnäolon merkitystä, kuuntelua, ohjaavaa/coachaavaa lähestymistapaa. Herättelyä, oivalluksia, pysähtymistä siihen, mitä minulle kuuluu. Oivalluttaa siihen, että minussa on itsessäni kaikki ne vastaukset, joihin etsin ratkaisua. Joita kuumeisesti arjessani mietin. Se potentiaali, mikä kantaa ja vie eteenpäin. Kaikki ne löytyvät sisältämme. Antaessaan saa-fiilis. Sellainen tämän coaching-kelkkailun jälkeen. Ehdottomasti! Imetty täysin kaikki se ilo, innostus ja oivallusten energia. Nautittu mahtavista keskusteluista. Energisoiduttu itse.

“Voin ja saan antaa aikaa ja läsnäoloa muille. Olen toteuttanut luokassani oikeita asioita ja koulutus vahvisti ajatuksiani vuorovaikutustaitojen tärkeydestä. Oli tärkeä ja hyvä koulutus. Huomio toisen kohtaamiseen; miten pienillä teoilla voi saada toiselle voimaa.”

“Kiitos positiivisuudesta. Iloa, rohkeutta, ymmärrystä. Innostavia harjoituksia. Hyvä pysähtyä pohtimaan näitä asioita. Reippaat, iloiset, eteenpäinvievät coach-kouluttajat.”

Kiitollisena luettu saatuja palautteita, otettu liikuttuneena vastaan aitoa kiitosta. Kiitosta siitä, että olemme tärkeän asian äärellä. Että annamme vahvistusta, valamme luottamusta, näemme potentiaalin ja positiivisuuden. Herättelemme. Oivallutamme. Inspiroimme.

“Vahvuus/kuunteluharjoitus oli vahvistava ja voimistava. Paras tiistaiaamuna YT -palaveri tähän saakka. Voin ja saan pysähtyä kuuntelemaan ilman syyllisyyden tunnetta. Oli mukava kuulla, että harrastamani vuorovaikutus oppilaiden kanssa on sallittua ja jopa toivottavaa. Sain voimaa,  koska koin, että ihmisyys on pinnalla ja aitous on pop.”

Takkimme valmennusten suhteen ei ole tyhjä. Se on sitä kokoa, että mahtuu sisään lisää. Sieltä riittää edelleen annettavaa. Koska koemme olevamme tiellä, joka vie eteenpäin. Tämän tien eväät eivät kesken lopu. Matkaeväänä kun on säkkikaupalla iloa ja innostusta. Kun näet toisessa hyvää, se hyvä lisääntyy myös sinussa itsessäsi.

Se olet sinä itse, joka valitset, että matkustatko vuoristoradan etuvaunussa helmat korvissa, pissat housussa nauraen vai siellä kolmannella rivillä, helmojasi alhaalla pidellen, toivoen, että loppuisi tämä typerä turhanpäiväinen ilottelu. Innostus, se hei tarttuu! Mutta niin tarttuu myös se innottomuus. Niin hyvillä mielin ollaan, kun on saatu viedä innostusta ja iloa eteenpäin KouluCoachingin nimissä.

Nyt pikkuhiljaa rauhoitutaan jouluasentoon. Näytetään kiireelle kieli ja otetaan rento joulumieli! Tee sinäkin sama!

Minna Kainulainen & Eeva Saarelainen

11.10.2016

"Ihanaa, kun joku oikeasti kuunteli minua", "Oli vaikeaa kuunnella"

Tiina Suojanen-Saari:
Sipoon opettajien VESO-päivä lauantaina 24.9.2016

Saimme Ann-Britt Niemisen kanssa hienon mahdollisuuden harjoitella coaching-workshopin vetämistä Sipoossa koko kunnan opettajien veso-päivänä.
Kaikki suomen- ja ruotsinkieliset opettajat olivat kokoontuneet Nikkilän sydämeen, Sipoon uuteen koulukeskukseen, joka on Suomen ensimmäinen koulukeskus, jossa ovat saman katon alla sekä ruotsin- että suomenkielinen yläkoulu.
Ensimmäinen workshopimme oli aamusta klo 9.30 sekä heti perään toinen klo 10.30. Odotimme innokkaina ja hieman jännittyneinä, sillä pajamme järjestettiin yhdessä koulun isoimmista luokista suuren osanottajamäärän vuoksi. Coaching siis kiinnostaa!
Vedimme pajat kaksikielisesti pitkälti Anuliisan esityksen mukaan. Ensimmäiseksi harjoitukseksi otimme voimavarojen tunnistamisen. Harjoituksen jälkeen saimme jo hyvää palautetta. Ennen speed coachingia teimme Ann-Brittin hyvän idean pohjalta demon siten, että Ann-Britt coachasi minua ruotsiksi ja minä vastasin coachattavana suomeksi. Se toimi tosi hyvin ja näin toimimme varmaankin jatkossakin.
Kaikissa harjoituksissa opettajat olivat aktiivisesti ja intensiivisesti mukana. Harjoitukset tehtiin keskittyneesti ja kuten usein kouluttaessa, niin nytkin jouduimme ikävästi välillä keskeyttämään harjoituksen lopussa, sillä keskustelua olisi kyllä riittänyt.
Loppupalaute, "talking stick" toteutettiin ensimmäisen ryhmän kanssa kahdessa ryhmässä ja palaute annettiin twiitaten. Toisen isomman ryhmän kanssa teimme ensin pienissä ryhmissä harjoituksen, jossa piti kertoa lyhyesti ajatuksiaan coachingista. Lopuksi jaoimme ison porukan kahtia ja annoimme talking stickit eli pupujussin ja pöllön ryhmille palautteen antoa varten.
Talking stick on varsin tunnettu toimintatapa mutta yllättävän vähän käytetty. Useammankin opettajan suusta tuli lopussa "tän mä otan käyttöön heti maanantaina".
Lähetämme opettajille harjoitukset ja tulevat koulutukset vielä sähköpostitse.

Tässä lopuksi opettajien ajatuksia pajastamme.
- Pallon heittoa mukavampaa on kaniini, lämmin ja pehmeä.
- Onko ohjaaminen eri asia kuin coaching?
- Maailma muuttuu ja toivottavasti minä sen mukana.
- Talking stick todellakin piti hiljaisena ja puhututti vain omalla vuorolla.
- Opin paljon uutta.
- Voiko kaikkia coachata?
- Pitää kyllä itse kokeilla!
- Kyllä on vaikeaa olla hiljaa ja kuunnella.
- Ihanaa, kun joku oikeasti kuunteli minua.
- Hyviä harjoituksia.

LÄMMIN KIITOS TIINA! Jaoit meille hienon kokemuksesi.

12.8.2016

Uusi lukuvuosi ja uusi OPS - millä keinoin kohti syksyä?

Oikein hyvää ja antoisaa lukuvuotta 2016-2017!

Uuden edessä ollaan: uusi lukuvuosi, uusi ops, uusi mahdollisuus, uusi innostus, uusi kalenteri, kenties myös uusi luokka, uusi työpaikka, uusi työkaveri jne.

Aikamme on nyt muutosta täynnä ja uutta on ympärillämme joka hetkessä. Pysähdy, kuuntele ja arvosta kaikkea sitä, mitä tämä uusi sinulle antaa ja mahdollistaa. Luota, että tunnet vahvuutesi ja tiedät, miten kohdata tämä kaikki muutos ja uudet asiat,

Näihin ajatuksiin tiivistyy myös KouluCoachingin ydin. Olla läsnä ja kuunnella, mitä ympärillämme tapahtuu. Coaching antaa muutosta kannattelevia toimintatapoja ja selkeyttää omaa ajattelua siitä, miten eri muutostilanteista löytyy se itselle sopivin tapa toimia ja mennä eteenpäin.

Valmennuksemme alkavat opettajille syyskuussa. Koulutus on avoin ja maksuton kaikille Kuuma-kuntien perusopetuksessa työskenteville. On siis loistohetki aloittaa syyslukukausi lisäämällä omia voimavaroja ja oppimalla uuden opetussuunnitelman mukaisia työtapoja. Kahden tehopäivän mittaisessa valmennuksessa tarkastelemme niin omia kuin yhteisöllisiäkin keinoja kiireettömyyden tueksi etenkin läsnäolevan vuorovaikutuksen keinoin. Keskiössä ovat vahvuudet, kuuntelemisen taidot sekä valmentavan opettajan toimintatavat.

Vastaavia koulutuspäiviä on tulossa myös kaikille esimiehille, kohdennetusti erityisopettajille, opinto-ohjaajille, koulunkäynnin ohjaajille ym. kouluyhteisöissä työskenteleville. Eikö tämä ole parhaimmillaan sitä Oaj:kin kuuluttamaa täydennyskoulutusta? Ja vielä maksutonta - kiitos KuumaTVT -hankkeen, joka on mahdollistanut monipuolisen osaamisen kehittämisen ja tuonut koulujen digitalisaation rinnalle laajemman näkemyksen toimintakulttuurin muutoksesta.

Tartu tilaisuuteen kaiken uuden keskellä ja saat omanlaistasi innostusta esiin!

Tapaamisiin, Anuliisa
KouluCoaching-koordinaattori

Lisätietoja alkavasta valmennuksesta:
https://docs.google.com/document/d/19BFH3-qK1EsL-vislpqG-jevJ_3LwIoatCTHST2k3yA/edit?usp=sharing

17.6.2016

Kevät meni, kesä tuli ja on kiitosten aika!


Hei pitkästä aikaa KouluCoachingista!

On ollut ihan huikea kevät. Niin useita hienoja kohtaamisia, koulutuksia, valmennuksia, kehittämissuunnitelmia jne.
Kokemusten jakaminen ja niistä innostuminen on ollut ehkä kuitenkin sitä kaikkein parasta - kiitos uusien upeiden 14 KouluCoachiemme, jotka olemme saaneet Kuuma-kuntien verkostoon tänä keväänä. Tässä pari heidän palauttettaan:

"Koulutuksen avulla coachaamiseen on voinut syventyä paremmin ja kuulla toisten ajatuksia. Olen oppinut itsestäni lisää ja ottanut urallani uusia askeleita."

"Sain oivalluksen siitä, miten neuvojan tielle luiskahtaa helposti. Jokaisen omaa kehittymistä tukee parhaiten itse oivalletut ja omaan tilanteeseen sopivat ratkaisut, joihin voi sitoutua. Ratkaisukeskeinen asenne pitää toiminnan tiellä."

"Coachingista on moneen, oppilaiden kohtaamiseen, hallinnon välineeksi, välineeksi oman elämän hallintaan. Niinpä coaching tulisi kulkea mukana sellaisena "vakiintuneena ajattelutapana" koko ajan."

Lämmin kiitos kaikille kevään aikana KouluCoaching-toiminnassa mukana olleille ja oikein leppoisaa kesää!

Koulutustiimin puolesta, Anuliisa

Lopuksi vielä videoterveiset yhteistyökumppanimme BCI:n seminaarista!


21.12.2015

Ajatuksia hanketoiminnasta ja Koulu-Coachingista

Kuuma TVT on toiminut vuodesta 2012 asti ja taas vuoden vaiheen ollessa käsillä on aika tarkastella, mitä kaikkea on tehty ja mitä tuleva vuosi tuo mukanaan.

Vuosi 2015 tulee jäämään hankkeen historiaan vuotena, jolloin Koulu-Coaching toiminnassa monta palasta löysi oikean paikkansa ja toimintaan muodostui hyvä runko, jonka päälle rakentaa jatkossa. Opettajien ja rehtoreiden coaching-valmennuksiin on osallistuttu ympäri Kuuma-aluetta innokkaasti ja koulutusten palaute on ollut positiivista. Coaching-tiimi on kiertänyt myös ahkerasti aluetta työyhteisövalmennusten parissa. Keväällä hanke järjesti Järvenpäässä suuren seminaarin ja oli ilo huomata kuinka myös esiopetuksen väki innostui coaching-toiminnasta ja sen hyödyistä. Vuoden aikana valmistui myös Aallon Mindustry-tutkimusryhmän vaikuttavuusraportti, joka kannustaa meitä jatkamaan ja kehittämään toimintaa eteenpäin. Olemmekin asettaneet tavoitteeksi laajentaa toimintaa myös Kuuma-alueen ulkopuolelle ja toivomme saavamme uusia kuntia ja kouluja mukaan.

Kuuma TVT on perustaltaan tieto- ja viestintäteknologian opetuskäytön kehittämiseen liittyvä hanke ja olemme saaneet useita kertoja vastata kysymyksiin miten coaching liittyy teknologiaan ja digitalisaatioon. Meidän ydinajatuksemme on kuitenkin koulun toimintakulttuurin kokonaisvaltainen kehittäminen ja TVT on yksi siihen kiinteästi liittyvä työväline. Coaching on taas menetelmä, joka sopii erinomaisesti nykyaikaisen työyhteisön kehittämisen työvälineeksi – sekä esimiehille että henkilöstölle. Koemme, että olemme hankkeena koko koulun kehittämiseen pyrkivä hanke ja toivomme pystyvämme tarjoamaan kunnille ja kouluille mahdollisimman monipuolisia toimintamalleja ja menetelmiä.

Toimintamme jatkuu 2016 ja toki yritämme taas tehdä asiat hieman paremmin. Suosittelen ehdottomasti kaikkia tutustumaan coachingiin ja jos kiinnostut toiminnastamme niin ota yhteyttä meidän osaavaan coaching-tiimiin. Heidän kanssaan olet hyvissä käsissä.

Rauhallista joulun aikaa ja hyvää vuotta 2016 kaikille.
Harri Luttinen

Kuuma TVT, projektipäällikkö

14.12.2015

KUUMA TVT-hanke COACHINGIN VAIKUTTAVUUS Mindustry Oy


Aalto yliopiston Mindustry-tutkimusryhmä on ollut mukana kehittämässä Koulu-Coachingia ja tutkinut matkan varrella coaching-toiminnan vaikuttavuutta ja sopivuutta koulumaailmaan. Ohessa Mindustryn julkaisema tutkimusraportti aiheesta.



1.12.2015

Upea syksy 2015

Tätä koulun ja varhaiskasvatuksen coachingin imua ei voi olla välittämättä eteenpäin... syksymme on ollut omien kokemusteni perusteella huikein.

Neljä eri koulutuskokonaisuutta, Ops2016 -valmennusten pilotoinnit, työyhteisövalmennusta, Osaava -kehittämistyötä ja kaiken huippuna vielä uusi Kuuma-kuntien oma Coach-verkosto!

Koulu-Coaching elää nyt "kulta-aikaansa".
Siitä kertonee myös kiinnostus opetusministeriön ja opetushallituksen suuntaan. Olemme sopineet tapaamiset ja esittelemme lähiviikkoina Koulu-Coachingin toimintamalleja valtakunnan tasolle.

Suuret kiitokset kaikille syksyyn osallistuneille - olette antaneet meille innostusta, voimavaroja ja suorastaan kaasua jatkaa matkaamme tällä polulla.

Kirkkonummen varhaiskasvatukset esimiehet 30.11.: KIITOS coachauksesta, tämä kirjoitus syntyi teistä <3

Annetaan joulun hiljalleen tulla...
Anuliisa